Hellan ja Huoneen Perinneruokabrunssit
– lue viimeisimmästä brunssista alta!
Kohti suomalaisen ruokakulttuurin juuria
Hella ja Huoneen uudistuttua keittiömme on jatkuvasti kehittynyt enemmän ja enemmän suomalaiseen suuntaan. Oli inspiraation lähteenä sitten eurooppalaiset klassikot tai perinteisemmät kotimaiset ruoat, koemme että lopputuloksena lautasella on hyvinkin suomalainen annos.
Ruokakulttuurimme on saanut valtavasti vaikutteita Venäjältä sekä Ruotsista, mutta etenkin tänä päivänä enemmän ja enemmän Euroopasta. Me kuljemme ehkä hieman tätä trendiä vastaan, sillä pyrimme jatkuvasti sukeltamaan syvemmälle perinteiseen suomalaisen ruokakulttuurin juurille.
Lähituotantoa lautaselle
Alunperin metsät ja järvet ovat antaneet meille raaka-aineet; lihat, kalat ja kasvikset, jotka ovat pohjoisen oloissa kasvaneet. Perinteiset valmistusmenetelmät ovat olleet myös luonnon sanelemia, kuten säilöminen, hapattaminen ja savustaminen. Ruokakulttuurimme makuineen on kehittynyt maailman mukana, mutta lähituotanto on edelleen varsin perinteistä ja paikalliset ruokalajit ovat aina vahva osa kulttuuria.
Tuomme Hella ja Huoneen ruokalistalle oman tulkintamme tästä kaikesta. Tämä on meidän matkamme suomalaisen ruoan äärelle. Uskomme vilpittömästi tällaisen työn tärkeyteen suomalaisen ruokakulttuurin parissa. Kotimaisuusaste raaka-aineiden osalta on aina ollut suuri, mutta haluamme korostaa tätä jatkossa vieläkin enemmän.
Olemme pitkään hakenut inspiraatiota klassikoista, mutta nyt suuntaamme enemmän suomalaisiin perinteisiin, reseptiikkaan ja makuihin.
Perinneruokabrunssi on kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille
Missä on suomalaisia perinneruokia ja suomalaista juuria vaalivat ravintolat? Perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle, me haluamme samalla säilyttää ja luoda uutta tuoden perinneruoat ravintolakeittiöön. Lähdemme perinneruokabrunssin myötä tutkimaan ja luomaan suomalaista ruokakulttuuria.
Tavoitteena on nostaa esiin rakkaan ruokakulttuurimme piilevä rikkaus. Suurella sydämellä ja intohimolla valmistettu arkiruoka, kotiruoka ja perinneruoka voikin yllättäen olla suurinta juhlaa.
MENU 5.12.2021
klo 12-17
Manteliriisipuuroa, ruskistettua voita, villiriisiä & kanelia
Lajitelma itse leivottuja leipiä:
Näkkileipää
Mallasleipää
Hapanjuuririeskaa
Jääkellarin lohta
Siian mätiä
Hauen mätiä
Kolmen sipulin silliä
Paijan tilan porsaan kylkeä
Sokerisuolattua lanttua
Sorkkalientä
Maustekakkua
Rommirusinajäätelöä
36€/hlö
Seuraava Perinneruokabrunssi järjestetään keväällä 2022.
Seuraa meitä somessa ja pysy kuulolla!