Tampereella vietetään vuotuisia Flamencoviikkoja 25-29.6.2024. Flamencoviikkojen alkuun Piemontessa esiintyy tiistaina 25.6. flamencokitaristi Toni Jokiniitty alias Tony de María, joka kuuluu alallaan Suomen arvostetuimpiin.
Toni on esiintynyt flamencokitaristina 1990-luvulta alkaen soittanut tiensä ihmisten sydämiin satojen soolokonserttien ja muiden esiintymisten myötä. Paitsi solistina, hän esiintyy myös osana erilaisia flamencokokoonpanoja yhdessä tanssijoiden, laulajien ja muiden muusikoiden kanssa, sekä myös teatterimuusikkona. Lisäksi Toni opettaa flamencokitaran soittoa ja on myös luennoinut flamencosta.
Tonin soitossa kulkevat rinnakkain andalusialainen kitaraperinne ja flamencon uudet tuulet. Toni säveltää jatkuvasti omaa musiikkia, mutta on perehtynyt laajalti myös flamencon ja muun espanjalaisen kitaramusiikin historiaan. Toni on julkaissut omaa musiikkiaan yhden albumin (Promesa 2015) sekä viiden singlen verran.
Toni on esiintynyt laajalti Suomessa ja Virossa, ja lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Latviassa ja Liettuassa. Espanjan Sevillassa hän on asunut, opiskellut ja esiintynyt.
Vuodesta 2019 Toni on käyttänyt taiteilijanimeä Tony de María.
Lämpimästi tervetuloa tiistaina 25.6. klo 20!
ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY.
Otamme vastaan myös pöytävarauksia illalle mikäli mielit samalla tai ennen konserttia illalliselle.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Tampereen flamencoviikon ja Pirkanmaan kulttuuripankin kanssa.