Piemonte avaa ovensa 22.1.

16.01.2025 | Piemonte

✨ Ravintola Piemonte avaa ovensa uudistuneena! ✨

Benvenuti! Tamperelaisille tuttu Ravintola Piemonte on jo vuosien ajan tarjonnut laadukkaita viinejä ja herkullisia italialaisia makuelämyksiä. Nyt uudessa vaiheessaan Piemonte palaa entistä vahvempana ja selkeämmin klassisen italialaisen keittiön juurille.

Vaikka Ravintola Piemonte on aiemmin ollut Ilmari Saarikosken omistuksessa, uudistuksessa korostuu entistä selvemmin perinteisen italialaisen ruokakulttuurin vaaliminen. Saarikoski siirtyy uudistuvan ravintolan keittiömestariksi ja toteuttaa pitkäaikaisen visionsa aidoista italialaisista mauista.

”Olen jo pitkään halunnut viedä Piemontea klassiseen suuntaan, ja nyt siirtyessäni keittiömestariksi pääsen toteuttamaan unelmaani”Saarikoski kertoo.

Piemonte on kohdannut viime vuosina useita haasteita, kuten koronasulut, sekä pitkäaikaiset katu- ja julkisivuremontit, jotka ovat vaikuttaneet liiketoimintaan. Nyt Piemonte avautuu Saarikoski Ravintolat Oy:n suorassa omistuksessa, tarjoten ravintolalle vakaamman pohjan tulevaisuuteen.

Saarikoski Ravintolat Oy on vahvistanut taustavoimiaan kehittääkseen kasvustrategiaansa sekä Piemonten että myös Tilaus- ja lounasravintola Kosken liiketoimintaa entistä vahvemmaksi ja asiakaslähtöisemmäksi.

Uudistunut ruokalista julkaistaan pian, ja se keskittyy perinteisiin italialaisiin klassikoihin tarjoten asiakkaille autenttisia makuelämyksiä.

”Piemonte on ollut tärkeä osa Tampereen ravintolatarjontaa, ja nyt haluamme nostaa sen jälleen Tampereen parhaaksi. Luvassa on perinteikästä italialaista ruokaa, laadukkaita viinejä ja lämminhenkistä palvelua”, Saarikoski kertoo.

Ravintola Piemonte on osa Saarikoski Ravintolat -ravintolaperhettä, johon kuuluvat myös Ravintola Koski sekä Riihi BBQ. Saarikoski Ravintolat Oy:llä on selkeä tavoite kehittää ja laajentaa ravintolatoimintaansa, ja Piemonte tulee olemaan keskeisessä roolissa tässä kehityksessä.

”Haluamme tarjota asiakkaillemme korkeatasoisia ja elämyksellisiä ravintolakokemuksia. Piemonte tulee olemaan tulevaisuudessa aidon italialaisen keittiön koti, jossa klassiset maut ja tunnelma yhdistyvät ensiluokkaiseen palveluun”, Saarikoski lisää. 

Nyt on täydellinen aika varata pöytä ja tulla kokemaan tämä uudistunut ravintolaelämys!

Tervetuloa nauttimaan – Piemonte on täällä jälleen, vahvempana kuin koskaan! 🍷🍝

👉 Varaa pöytäsi jo tänään: 

Ravintola Piemonte somessa

Muuta ajankohtaista

 

Riihi BBQ

Riihi BBQ sesonkiravintola

Ahlmanedu
Hallilantie 24, 33820 Tampere
Avaamme ravintolan 9.5.2024


Ravintola Piemonte

Suvantokatu 9, Tampere

 

Lounas- ja tilausravintola Koski Tampere

 

Lounas- ja tilausravintola Koski

Kirkkokatu 10, Tampere

 

 

Saarikoski Catering

Tasokas juhlapalvelu häihin, perhejuhliin, merkkipäiviin ja yritystapahtumiin sekä kokouksiin.